Se miten elämäni on jatkunut kaiken koulussa kokemani jälkeen, on omalla tavallaan sairasta, mutta ei kaikkea kuitenkaan voi laittaa pelkän kiusaamisen piikkiin. Kuitenkin tuntee olevansa liiankin kiltti ja hyvä uskoinen tähän maailmaan... Ja maailmassa riittää ihmisiä, jotka osaavat käyttää tämmöisiä ihmisiä hyväkseen, sitä tietämättään tai täysin tietoisesti. Välillä herää vain kysymyksiä mieleen. Miksei ole tiettyjä asioita osannut lopettaa jo heti alkuunsa? Onko ei sanan käyttö niin vaikeaa? Miksi haluaa uskoa toisen sanoihin, vaikka tietää ettei ne ole totta?
Mikä minut lopulta ajoi näin syvälle, on hankala selittää. Mutta jos epäonnistumisesta ylitse pääseminen vaatii useita kymmeniä onnistumisia, niin tasapainoa on hankala silloin löytää. Ehkäpä pahan olon tunteminen on vaan niin paljon helpompaa, kuin onnellisuuden. Mutte miten se on mahdollista, että kykenee esittämään ulospäin onnellista, vaikka sisältä sattuu. Sen taidon käytöstä on tullut minulle pakkomielle, vaikka kotona olisi pari tuntia ennen ulos lähtemistä tullut itkettyä ja mietittyä elämän tarkoitusta, niin kavereiden kanssa osaa olla yleensä porukan iloisin. Vaikka nukkumaan menosta ei tulisi viikolla ennen töitä mitään, niin silti jaksaa aina hymyillä ja olla mukava jokaiselle. Olisiko kaikki helpompaa, jos näyttäisi kaikille mitä elämäni oikeasti on? Minun kohdalla se on kuitenkin täysin mahdotonta, uskon ettei monikaan suostuisi uskomaan sitä todeksi tai vähintääkin pitäisi huomion hakuisena. Muistan erään keskustelun työkaverin kanssa: -Miten voit olla aina noin iloinen? -Mitä jos en oikeasti ole? -Siinä tapauksessa olet vähintäänkin hullu! Sen kuuleminen oli omalaatuista, jonka jälkeen koittaa esittää vieläkin iloisempaa töissä, mutta myös taas kotona kaikki kääntyi vaan pahemmaksi. Monet saattavat miettiä, miksen osaa hakea apua ongelmiini? Viha jonka tuntee itseään kohtaan ei anna vaan sille mahdollisuutta, jos on pakkomielle esittää ulospäin iloista, niin miten se myöskään olisi mahdollista istua alas juttelemaan omista heikkouksistaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti